Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2011

Välimutinaa


Ei, en ole hävinnyt mihinkään, vaikka hiljaiseloa on useamman päivän ajan täällä blogirintamalla ollutkin. Jostain syystä vain ei kirjoittaminen ole sujunut ja on ollut kaikenlaista puuhasteltavaa. Muutama väriliemi on kiehunut hellalla ja lankoja olisi muutama vyyhti kuvattavana, mutta jotenkin ei vain tuo yhteistyö kameran kanssa nyt toimi. Värit vääristyvät ja muutenkin tulee ihan pönttöjä kuvia. Pitänee yrittää paremmalla onnella uudelleen jonain päivänä. Lisäksi viimeisiä käsityön taiteen perusopetuksen kirjallisia tehtäviä olen yrittänyt saada naputeltua koneelle.

Käsityörintamalla on tullut puolentoista viikon aikana virkattua laskelmien mukaan 105 isoäidin neliötä (koko n. 12*12 cm). Nämä lappuset ovat osa suurempaa projektia, joka vaatii vielä huiman määrän lisälappusia. Useampi kerä lankaa on tuossa vieressä odottamassa muuntautumista lopulliseen muotoonsa.

Lisäksi on ollut muitakin kuin lappuprojekteja eli kokonaista kaksi torkkupeittoa on tuossa kasaantumassa ja toisen sain hetki sitten valmiiksi, mutta siitä en voi vielä laittaa kuvia, kun saaja ei ole peittoa vielä nähnyt. Ensi viikolla sitten - toivon mukaan!

Viikonlopuksi on tiedossa touhua ihan täydellä teholla pe klo 17 - su klo 17 väliseen aikaan on tungettu aika hurja kasa oppitunteja kirjansidonnasta. Mielenkiinnolla odottelen kurssia, koska olen jo pitkään halunnut opetella kirjansidontaa. Googlailemalla on netistä löytynyt ihan mukavasti ohjeita, mutta kyllä se aina on helpompaa opetella ihka oikean opettajan avustuksella. Hiukkasen epäilyttää, että tämäkin tekniikka saattaa olla sellainen, että jään pahasti koukkuun. Mistä siis saisi 48-tuntisia vuorokausia, että kaikkea ihanaa ehtisi tekemään? No, sunnuntai-iltana olen viisaampi tuon koukuttavuuden suhteenkin ja ensi viikolla tarjoilen kuvapläjäystä myös kurssin tuotoksista.

Ai niin, meinas ihan unohtua! Siiri on toipunut uusintaleikkauksestaan todella loistavasti ja vaikuttaa siltä, että kiimailut ovat taakse jäänyttä elämää. Eilisiltana kömpi hyväksi toviksi mun viereeni peiton alle hurisemaan. Lisäksi Siirin ja Melun väliset taistelut ovat loistaneet poissaolollaan ja sitä myötä myös Fiinu on rauhoittunut, kun ei tarvii enää ihmetellä, miks idoli-Melu kiusaa Siiriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti päivässä pitää mielen virkeänä!