Sivut

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kuvapläjäys Prahan teknillisestä museosta


Aivan huikea paikka tuo Prahan teknillinen museo ja etenkin sen erilaisia liikennevälineitä sisältävä osasto. Ei muissakaan osastoissa ole valittamista. Sisään mennessä hiukka naureksin, kun lippuvalikoimassa oli yhden ja kolmen päivän lippuja. No, ei naurattanut tovin päästä, kun pelkästään yhden osaston kiertämiseen meni tuntitolkulla aikaa. Ja näitä osastoja on museossa kaikkiaan seitsemän!

Teknillisen museon läheisyydessä olisi ollut myös maatalousmuseo, mutta sinne ei sitten ehditty, kun päivä oli jo pitkällä ja nälkä kurni suolissa. Tänäänkin listalla oli perinteistä tsekkiläistä ruokaa, joka on erittäin maukasta - ainakin näin muutaman päivän perusteella. En siis tule nääntymään nälkään tulevan kuukauden aikana, kun täällä aikaani vietän. Ja paikallisiin tapoihin tuntuu myös kuuluvan napata lounaalla palan painikkeeksi tuoppi olutta (0,3 tai 0,5 l). Olut sopiikin mainiosti paikallisen pöperön kyytipojaksi.

Mutta pidemmittä puheitta teknillisen museon näyttelyistä otettuihin kuviin.

Museo sijaitsee suhteellisen korkealla, joten sinne kulkevan kävelytien varresta oli mukava ottaa kuva kaupunkinäkymästä. Päivä oli hiukka nuhruinen, joten kuvakaan ei kovin loistelias ole. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy taivaanrannassa Prahan tv-torni. Hotellimme sijaitsee aavistuksen siitä oikealle.



Museon liikenneosiossa oli kulkupelejä joka lähtöön.

Tällaisia pieniä, vaatimattomia junavärkkejä oli muutama.



Tämän Tatra-merkkisen ajopelin kerrottiin kuuluneen Tsekkoslovakian ensimmäiselle presidentille.


 Moottoripyöriä löytyi joka lähtöön. Valtaosin tsekkiläisiä valmisteita, mutta myös muita oli esillä.


Etualalla liihotteleva lentokone on ainoa laatuaan koko maailmassa.


Lentopelejä löytyi lisäksi kuumailmapallo, sekalainen joukko lentokoneiden moottoreita, lapoja, yms. yksityiskohtia sekä tämä yksi lentovispilä.



Liikennevälineosastolta siirryimme arkkitehtuurin pariin ja käytävältä bongasimme tällaisen suihkuhärpäkkeen. Jos muistini ei aivan petä, niin tämä on ollut aikoinaan jossakin Expossa esillä.



Arkkitehtuurin osaltolta löytyi muun esittelymateriaalin lisäksi kauniita ikkunakuviointeja



Museon astronomian osastolla likimain kaikki oli piilotettu lasivitriineihin, mikä teki kuvaamisesta aavistuksen haastavampaa. Tämäkään kuva ei paras mahdollinen ole, mutta... Pallo/rengashässäkkä kuvaa planeettoja.



Kirjapainon historiaa käsittelevällä osastolla oli myös paljon mielenkiintoista katsottavaa, mm. nämä ikiaikaiset työvälineet.



Lisäksi museon yhdessä näyttelytilassa oli esillä vuoden 2011 suunnittelijoiden työn tuloksia. Tähän voisin poimia pari asukokonaisuutta



Edellisestä postauksesta unohtui kuva ostamistani nypläyskirjoista. Neljä kirjaa täynnä tietoa ja hinta yhteensä vain noin 50 euroa!



Seuraavat postaus kertookin sitten reissusta Saksan puolella. Tiedossa mm. pitsiä, pitsiä, pitsiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti päivässä pitää mielen virkeänä!