Artesaaniopintojen ihmeellinen maailma on alkanut

Sopiihan se, että näin reilun viikon myöhässä laitan kuvan ekasta kouluaamusta?

Kuten aiemminkin jossain vaiheessa olen taitanut horista, niin päätin reippaana tyttönä vaihtaa alaa it-maailman oravanpyörästä konkreettiseen käsillä tekemisen autuuteen eli vaatetusalalle. Vuoteen 2013 tästä toukasta pitäis kuoriutua artesaani, joka osaa suunnitella ja värkätä yksilöllisiä, asiakkaan mittojen mukaisia vaatteita naisille.

Ensimmäiset päivät koulussa ovat olleet varsin rauhallisia vielä, kun ollaan käyty läpi perusjuttuja opiskeluun liittyen. Ihan ymmärrettävää, kun nuorimmat kurssikaverit ovat suoraan peruskoulun penkiltä. Tosi ihanaa on ollut, että näitten teoreettisten oppituntien aikana on puisilla puikoilla saanut ihan rauhassa kutoa. Mies on siis saanut ekan kouluviikon aikana uudet sukat!

Ekan syksyn haastavin osuus tulee olemaan ihmisen piirtäminen. Kyllähän mä jollain lailla piirtää osaan, mut tuo ihmisen raapustaminen on aina ollu tuskaa ja ei oo pahemmin huvittanu opetellakaan, kun ei oo ollu pakko. Nyt se pakko sit on edessä ja kauhistuttaa jo etukäteen. Muutaman muotipiirustukseen liittyvän kirjan tilasin kirjahyllyn täytteeksi, ei kun siis käyttöön...

Huomatkaa erityisesti tuo sininen koululaukku. Aito keinonahkasalkku vuodelta 1976, jolloin aloitin peruskoulun oppimäärän suorittamisen. Aivan vahingossa tuo laukku löytyi käyttökelpoisena vanhempieni ullakkovarastosta, niin pakkohan se oli ottaa koululaukuksi nytkin, kun edessä oli taas ekaluokkalaisena olo.

Iloa ja riemua!

Jiihaa! Vihdoinkin Pörri suostui tulemaan sisälle.

Hyvän tovin sain pikkuista - jos nyt 4,5 kiloista voi pieneksi kutsua - houkutella syliin, mutta onnistuinpa kuitenkin. Apujoukkoina toimi jälleen kerran menestyksekkäästi HKn ohuen ohuet ylikypsät saunapalvikinkkuviipaleet. Noilla kinkkupaloilla on meidän huushollissa kesytetty puolivillejä pentuja ja suostuteltu kissejä milloin mihinkin. Ja ilman muutahan nuo herkkupalat toimivat kiitospaloina lääkkeenannon jälkeen.

Tällä hetkellä miirulainen nukkuu mun jalkojeni vieressä pöydän alla olevalla makuualustalla. Rankkaa on pienellä ulkona ollut, kun ihan raatona nukkuu, mutta hyvin on hiiriä ja muuta pienötökkää itelleen ruuaksi pyytänyt, kun hyvässä lihassa tuo näyttää edelleenkin olevan parin viikon ulkokeikan jälkeen. Niin vain on meidän kissakatraan yksi jäsen jälleen siirtynyt hiirenpyytäjien arvostettuun joukkoon. Itsekulkevia hiirenloukkuja löytyy tällä hetkellä talosta kolme ja sisäkasvattiseurakisuja kaksi. Varsin mukava joukko.

Oheinen kuva on napsaistu Pörriäisestä helmikuun lopulla, kattimuksen ollessa reilun puolen vuoden ikäinen.

Enpä malta olla tässä vielä mainitsematta: olin viime viikonloppuna aivan loistavalla huovutuskurssilla Lahden kansanopistossa. Kurssin opettajana oli unkarilainen tekstiilitaiteilija Vanda Robert. Kuvia ja tarinaa kurssin tuotoksista tuonnempana, kun olen selvinnyt viikonlopun aiheuttamasta tietoähkystä ja univelasta.

Pieniä murheita kissojen ja muiden asioiden kanssa

Sniif! Meidän pikku Pörri on ollut jo toissa iltapäivästä alkaen liesussa. Hiukkasen meinaa pienen päältä olla murhetta, kun on ulkoillut vasta pari kuukautta. Onhan tuo ihan skarppi katti - jo reilun vuoden ikäinenkin - mutta, kun on rescue-kissan taustalla varustettu, niin hiukka suojelevaisemmin kisumiiruun suhtautuu kuin sellaiseen pentuun, joka on ihan syntymästään saakka omassa hoidossa ollut.

Pörri on tähän asti ulkoillut sellaisia yön yli tai sit päivän reissuja eli jokaisen vuorokauden aikana käynyt sisällä suojaisassa tilassa koisimassa hyvän tovin. Nyt reissun pituus on poikkeuksellinen. Toivon kyllä, että kisulainen pikapuoliin näyttäytyisi. Pelottaa, että onko päätynyt ilveksen, tms. mettän asukin ruokalistalle. Toisaalta järki sanoo, et on tuo kattimus sen verran kova luu välipalaksi napattavaksi, ettei kimppuun pyrkijä ihan vähällä selviä. Mutta ne tunteet...

Tänään tuntuu kaikki muukin menevän päin metikköä.

Aamupalan jälkeen laitoin hyvää teetä hautumaan ja lappasin irtopuruja kannuun perinteisellä 'one spoonful for the each cup and one for the pot' -menetelmällä. Maukasta teetä olisi tullut, mutta unohdinpa tuon pannun sitten pöydälle myssyn alle ja lähdin pihatöihin.

Pihalla tarkoituksenani oli niittää niityksi muuntautunutta nurmikkoa vähän siivomman näköiseksi. Pääsin puuhassa tuskin alkuun, kun raivaussahan ruoholeikkuupään yksi kolmesta terästä otti ja erkani liki maata kiertävälle radalle. Oli sitten kyseisen terän kiinnityspultti tärryyttänyt ittensä irti ja se siitä sitten. Varateriä olisi ollut laittaa tipahtaneen tilalle, mutta tuollaista laakeroitua pulttia ei tietenkään varastossa ollut yhtään, kun eihän niitä nyt hukkaan mene.

Ja vielä yksi kuva tuosta omille retkilleen lähteneestä pikkuisesta hurinaterapeutista... Okei, myönnän, ei tuo enää niin kovin pieni ole. Painoakin taitaa olla jo 4,5 - 5 kg. Varsin hyvänkokoinen narttukissaksi. Ja luonnetta riittää, vaikka kavereille jakaa: älä ala mulle, ettei mun tarvii alkaa sulle, räps!

Pihalla tapahtuu

Kiertelin kesäkuun loppupuolella kameran kanssa ulkona ja ikuistin pihamaan kukkia ja pensaita.

Kuvausvaiheessa alkukesästä pihaa värittäneet valkoiset ja keltaiset värit olivat väistymässä punaisen ja sinisen/violetin tieltä. Pionit röyhistivät kukkiaan ja löytyipä terassin vierussepelistä sitkeä siemenestä omatoimisesti kasvanut orvokki. Myös pari vuotta sitten äitienpäivän jälkeen alesta ostettu purkkiruusu on talvehtinut mukavasti pari talvea ja aloitteli kuvaushetkellä kukintaansa. Peurankellojen kaveriksi oli kasvanut hiirenvirnaa... Kertookohan tämä jotain alkukesän aikana kitkentäpuuhista lomaa ottaneesta emännästä?

Ja seurana kuvauskierroksella oli tietenkin Siiri-miirulainen, joka nautti auringon lämmittämästä kaivon kannesta.


Marjasatokin näyttää ihan lupaavalta. Viinimarjat (punaiset, mustat ja valkoiset) ovat pukanneet raakileita oikein urakalla ja karviaisiakin on tulossa ihan kivasti. Mansikkamaakin tuotti raakileita todella mahtavan määrän, mutta helteet ovat hieman verottaneet marjakokoa kastelusta huolimatta.

Omenoita sen sijaan tänä vuonna ei tule muutamaa enempää. Nämä meidän puuvanhukset tekevät satoa kunnolla vain joka toinen vuosi, joten heikko omenavuosi oli jo viime syksyn hyvän sadon jälkeen odotettavissakin. Uusia omenapuita onkin miehen kanssa istutettu jo neljä, joten muutaman vuoden päästä nekin aloittelevat jo satotuotantoaan.

Puuvanhukset eivät kuitenkaan aivan tyhjyyttään kumise. Yksittäisten omenien seurana on... kukas muukaan kuin Siiri! Oli siinä naurussa pitelemistä, kun kisulainen säntäili puusta toiseen ja meinasi tipahtaa oksalta, kun meni innoissaan hiukkasen liian pitkälle. Peruutti muuten varsin rivakkaan takaisin päin, jotta sai tukevampaa oksaa tassujensa alle.

Paska ei ole antiikkia, vaikka se olisi kuinka vanhaa...

Otsikon lausahdusta kunnioittaen otin käsittelyyn noin 60-vuotiaan sivustavedettävän tumman puusohvan. Sohva on viimeiset pari vuosikymmentään viettänyt navetan vinnillä ja oli sen mukaisesti ihan pikkuriikkisen törkyinen. Ette todellakaan halua nähdä sitä pesuvettä, jonka ensimmäisen pesukerran jälkeen viskasin nurmikolle. Oli lannoitteet nurmelle sen verran hyvin kohdillaan tuossa vesiämpärillisessä.

Hinkkaamista, puunaamista ja hikeä riitti, mutta nyt on sohva olohuoneemme komistuksena. Parikseen sohva sai talon alkuperäiseen kalustukseen kuuluvan (kuten sohva itsekin) pikkusenkin ja k-nojatuolin sekä isovanhempieni iäkkään kirjahyllyn. Tuo nojatuoli pitäisi jossain vaiheessa purkaa ja elvyttää entiseen loistoonsa, mutta menee nykymuodossaankin vielä ihan kohtuullisesti, joten saa odottaa aikaa parempaa.

Meillä tykätään köllötellä sohvalla, niin varsin pikaisesti sohvan istuintasona oleva kansi siirtyi sohvan taakse nojailemaan seinään. Sohva toimii meillä paremmin näin 'avattuna' lokoisia tv:n katseluhetkiä ja myös päivätorkkuja varten. Sen verran on nyt sohvaa testailtu, että oikein hyvin tuo nukuttaa päivätorkuille. Ja miksei nukuttaisi, kun on aikoinaan vuosikymmenet toiminut miehen vanhempien sänkynä.

Kuvassa näkyy myös miehelle syntymäpäivälahjaksi tekemäni torkkupeitto. Kudoin 15*15 cm tilkkuja Novitan Seitsemästä veljeksestä ainaoikein -neuleena. Lappusten yhdistämisen tein virkkaamalla. Kuukauden verran torkkupeitto on ollut nyt käytössä ja on erittäin mukava päivätorkkupeite. Kesähelteilläkin villa hengittää, eikä ole liian kuuma.