Sivut

torstai 1. joulukuuta 2011

Suunnitteluharjoitus


Varsinaisen suunnitteluopettajamme ollessa kakkosjakson ajan 'elävän elämän töissä' oli sijaisenamme yksi Lahden kaupunginteatterin free lance pukusuunnittelijoista. Saimmekin jakson aikana melkoisen tietopaketin suunnittelijan työstä ja kulissien takaisesta teatterimaailmasta. Nam!

Tehtävämme jakson aikana oli erittäin mielenkiintoinen - vaativa, mutta antoisa. Tavoitteena oli suunnitella pieni mallisto: pusero, hame ja leninki. Innoittajana suunnittelutyössä piti käyttää jotain kuvataide- tai musiikkiteosta.

Ensimmäinen haaste olikin siis löytää tuo innoittava teos. Olin itse jokin aika aikaisemmin törmännyt kanadalaisen taiteilijan Calvin Nichollsin uskomattoman ihaniin paperiteoksiin tehdessäni käsityön taiteen perusopetuksen tehtäviä. Päätinkin suunnistaa samalle nettisivustolle ja poimia sieltä jo aiemmin mielenkiintoa herättäneen ilves-aiheisen työn http://www.calvinnicholls.com/ -> Paper Sculpture Galleries -> The Follett Collection -> kuva 8/12 Ilves. Nichollsin ilves-työn pohjalta päädyin etsimään netistä muitakin ilves-kuvia, jolloin löysin aivan ihanan syksyisen kuvan Ranuan eläinpuiston ilvesperheestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti päivässä pitää mielen virkeänä!