Sivut

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Lankojen ylimarssi...


Huh!

Olen tässä muutamia tunteja järjestänyt lankavarastojani ja todennut lankoja olevan aika huikaiseva kasa. Esimerkkinä vaikkapa Novitan Nalle -lanka, siis se vanha, 150 g kerissä myyty Nalle. Sitä löytyi kaikkiaan n. 13 kiloa ja Novitan Seiskaveikkaa ja Jussia hiukkasen vajaa 10 kiloa. Lisäksi muita lankoja on huikaiseva määrä. En taida laskea kokonaismäärää, enkä todellakaan ryhdy ajattelemaan rahamäärää, mikä noissa langoissa on kiinni.

Ja vielä kun nuo langat olisivat ainoa hamstrauksen kohde, mutta niitten lisäksi on aivan älyttömästi asuste- ja sisustuskankaita sekä käsityökirjoja ja -lehtiä. Noh, puikkokokoelma ja virkkuukoukkukokoelmakin päihittää pienen kyläkaupan valikoiman ja kahdesta neulekoneesta, kaksista kangaspuista, kolmesta polkuompelukoneesta, yhdestä sähköompelukoneesta ja saumurista ei tässä yhteydessä sitten puhutakaan - eikä neljästä silitysraudasta.

Viimeistään nyt lienee aika tunnustaa se tosiasia, että olen menettänyt sydämeni, sieluni ja ruumiini erilaisille käsitöille ja tältä tieltä ei ole paluuta. Tein nimittäin rohkean liikun kuukausi sitten ja irtisanouduin hyvin palkatusta työstäni ja hain opiskelemaan vaatetusartesaaniksi yhteishaussa. Sen laskin, että pääsykoepaikka on varma, mutta siitä eteenpäin onkin sitten omasta itsestä kiinni, pääsenkö opiskelemaan vai en. Kesä on aikaa tehdä ullakkoremontti, jotta on opintojen alkaessa oma käsityömaailma valmiina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti päivässä pitää mielen virkeänä!